Ihmiset eivät ole parkkipaikkoja
Ihmiset osaavat usein suhtautua vammoihin ja sairauksiin, kuten MS-tautiin, asiallisesti. Itse sairastavana taas kehittää nopeasti keinon jättää mahdolliset epäasiallisetkin kommentit omaan arvoonsa. Aina silloin tällöin törmää kuitenkin asenteisiin, joita on vaikea sulattaa.
Verkossa olen nähnyt aina silloin tällöin tämän ”hauskan” ja ”nokkelan” mietelauseen: ”Miehet ovat kuin parkkipaikkoja – kaikki hyvät on varattu ja loput ovat invoja.” Tämä on jo niin loukkaava heitto, että melkein tekisi mieli nauraa itsekin.
Huumorin perussääntöihin kuuluu, että sen tulisi kulkea alhaalta ylöspäin. Kun taas terve ihminen laskee leikkiä vammaisen ihmisen kustannuksella, suunta on väärä: siinä lyödään henkilöä, joka on jo lähtökohtaisesti alisteisessa asemassa. Huumoriahan sekin on, mutta väärällä lailla ilkeää huumoria. Käytännössä se on kiusaamista.
Oikeastaan en nyt edes vastusta sitä, jos jollekulle ihmisen vammaisuus on potentiaalisessa kumppanissa ylitsepääsemätön kynnyskysymys. Meillä kaikilla on omat vaatimuksemme asioista, joilla muita ihmisiä arvotamme, eikä ihminen oikeastaan edes valitse sitä tietoisesti, keneen hän tuntee vetoa.
Jotkut saattavat haluta esimerkiksi harrastaa kumppaninsa kanssa urheilua tai matkustaa esteettömästi, ja nämä ovat sinänsä yhtä käypiä vaatimuksia kuin se, jos joku haluaa kumppanin, joka vaikkapa harrastaa lukemista tai äänestää jotain tiettyä puoluetta. Pinnallisemmista vaatimuksista puhumattakaan. Varmasti monia myös pelottaa ajatus sitoutumisesta ihmiseen, joka sairastaa etenevää sairautta, joka kulkua on vaikea ennustaa. Sitä ei ole vaikea ymmärtää.
Ihan samalla tavalla vammaisella ihmiselläkin saattaa olla potentiaaliselle kumppanille vaatimuksia, joista osa ei ehkä edes ole kohtuullisia tai järkevästi perusteltuja. Ihmissuhteissa tapahtuvat valinnat eivät ole aina rationaalisia. Ei niiden tarvitsekaan olla, ehkä ei pidäkään.
Sitä vastoin itseäni ärsyttää suunnattomasti se tähän mietelauseeseen ikään kuin sisään leivottu ajatus, että vammaisten kelpaamattomuus kumppaniksi on itsestään selvä asia, jota ei tarvitse edes erikseen perustella. Varattu, ei sellaisen kanssa voi alkaa suhteeseen, vaikka kuinka haluaisi. Vammainen, no kuka nyt sellaisen kanssa edes haluaisi suhteeseen. Kaikkihan sen tajuavat. Heh heh.
Tietenkin tästä voisi ajatella, että jos joku pitää jo lähtökohtaisesti kaikkia vammaisia ihmisiä sopimattomina kumppaneiksi, sellaisesta ihmisestä on hyväkin pysytellä kaukana. Jos vammainen kumppani esimerkiksi hävettäisi jotakuta, kyse tuskin on ihmisestä, josta vammainen, tai kukaan muukaan, voisi olla järin ylpeä.
Mutta ongelma onkin siinä, että tämä lause tuo esiin sen, että noin ajattelevia ihmisiä on olemassa. Se vahvistaa käytännössä sen pelon, että jollekulle en kelpaa potentiaalisena kumppanina ihan vain sairauteni takia.
Ihmisillä toki on erilaisia mieltymyksiä, eikä kukaan terve, viehättävinkään ihminen ole houkutteleva likimainkaan kaikkien mielestä. Se on tosiasia, jonka jokaisen meistä täytyy hyväksyä, kun tutustumme uusiin ihmisiin.
Tuntuu silti epäreilulta, kun vammaisuuden kaltainen asia, jonka saamisessa minulla itselläni ei tiettävästi ollut osaa eikä arpaa, tiputtaa minut pakkasen puolelle ihmissuhteissa. Vaikka eihän kukaan muukaan valitse omia huonoja puoliaan, ainakaan tietoisesti.
Mitä tulee alkuperäiseen mietelauseeseen, joku voisi kertoa näin ajatteleville ihmisille, että eivät miehet ole kuin parkkipaikkoja. Osa toki on invoja, mutta miesten kohdalla kuka tahansa tervekin voi hyvin ottaa itselleen invan, eikä kukaan kimmastu. Sosiaalisessa elämässä inva ei ole sakkopaikka. Vammaisuushan on kuitenkin vain yksi ominaisuus ihmisessä.
Olen tässä tekstissä puhunut nimenomaan miehistä parkkipaikkojen vastineena heteroseksuaalisissa suhteissa naisten näkökulmasta tarkasteltuna, koska siinä muodossa olen jutun kuullut. En kuitenkaan usko, että vammaisuuden aiheuttamat ennakkoluulot ja niiden mukanaan tuomat vaikeudet ihmisiin tutustumisessa ovat riippuvaisia vammaisen henkilön sukupuolesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta. Niinpä periaatteessa kaikki vammaiset ihmiset ovat jonkun ihmisen näkökulmasta invaparkkipaikkoja, joita ei voi käyttää.
Pysykööt kotona sitten.
FI2309256540
Blogipostaus on tehty Novartiksen taloudellisella tuella.
Curated Tags