Kun mieli sairastuu

Kun mieli sairastuu

Emme kykene riittävästi auttamaan mielenterveysongelmista kärsiviä.

Liian usein saamme lukea järkyttävistä tapahtumista, joissa mielenterveysongelmista kärsivä on tehnyt pahaa lähiomaisille tai itselleen. Ei ole apua saanut, vaikka on sitä aktiivisesti pyytänyt. Ei ole sitten jaksanut enää. 

Näihin kamaliin uutisiin meidän on herättävä ja tehtävä enemmän. Liian moni nuori on menehtynyt sen vuoksi, että ei ole saanut apua tai apu on ollut vääränlaista. Päivystyksestä tuupataan kotiin, vaikka nähdään, ettei hyvin mene. Kun resurssit eivät riitä muuhun. Miksi hemmetissä eivät riitä? Tiedetään, että nuorten mielenterveydelle korona aiheutti isoja ongelmia. Kiusaamista kouluissa tapahtuu aina vaan ja nykyisin kiusaamista tapahtuu paljon myös älylaitteiden välityksellä. 

Uudessa hallitusohjelmassa ministeriöt ovat budjetoineet ongelmaan lisää euroja. Kuinka hyvin ne ohjautuvat oikeisiin kohteisiin? Riittävätkö budjetoitavat eurot alkua pidemmälle?  Kuinka me oikeasti nousemme tästä suosta?

Meillä MS-tautia sairastavilla ahdistus- ja masennusoireet voivat olla osa arkeamme. Diagnoosin saaminen vakavaan sairauteen vie meidät jokaisen hurjaan tunteiden karuselliin. MS-tauti on autoimmuunisairaus, joka vaikuttaa keskushermostoomme. Fyysiset oireet, kuten väsymys ja liikuntakyvyn heikentyminen, vaikuttavat aina henkiseen jaksamiseemme. Joudumme oireiden lisääntymisen ja liikuntakyvyn heikentymisen kanssa uudelleen tunteiden karuselliin. Vihaa ja surua siitä, että emme enää jaksa, kuten ennen. Sama prosessi käydään läpi aina uudelleen sairauden edetessä tai tulevaisuuden epävarmuuden takia. 

Mielenterveydenongelmiin tuupataan helposti masennuslääkitys. Nämä lääkkeet ovat yleensä turvallisia ja tehokkaita, mutta niillä on sivuvaikutuksia, jotka pahimmillaan heikentävät sairastavan tilaa. Väsyttää eikä jaksa tai huvita mikään. Ahdistus voi alussa lisääntyä ennen kuin lääke kunnolla vaikuttaa. Mikäli seksiä enää parisuhteessa on, se voi tässä kohtaa loppua. Sairaus itsessään vaikuttaa seksuaalisuuteen erektio-ongelmien, erilaisten tuntomuutosten tai kehossa tapahtuvien muutosten myötä. Oma mielikuva itsestä haluttavana persoonana voi muuttua. En kelpaa enää tällaisena. 

Lääkityksien myötä myös paino usein nousee. Se taas vaikuttaa masentavasti ja liikkuminen huvittaa entistäkin vähemmän, vaikka se itsessään olisi varsin tehokas lääke auttamaan painonhallinnassa ja auttamaan myös mielenterveysongelmissa. 

Lääkärin tarjotessa uutta lääkettä olisi sairastavan muistettava kertoa kaikki käyttämänsä lääkkeet ja lisäravinteet. Masennuslääkkeet voivat muuttaa ja vaikkapa vahvistaa kipulääkkeiden vaikutusta. Ja sitä mukaa kuin lääkecocktail lisääntyy, lisääntyy tai muuttuu aina myös yhteisvaikutus. 

Itselleni näitä purnukoita on tarjottu ja joskus olen näistä apua saanutkin. On vaan väsyttänyt paljon, eikä mikään ole huvittanut. Olen istunut päiviä kotona seinää tuijottaen. Ja kun pitäisi töissä olla positiivinen, pitäisi olla erinomainen asiakaspalvelija ja erinomainen myyjä, sinnittelee kaikin voimin pysyäkseen hereillä. Yhtälö ei minulla toimi ja lääkkeet jäävät kaappiin.

Olen käynyt myös psykiatrin juttusilla pari kolme kymmenen kerran jaksoa vuosikymmenten aikana. Olen puhunut ja puhunut ja ehkä niiden käyntien jälkeen on ollut hetken aikaa hyvä olo. Muitakin terapiatapoja on, mutta ei ole osunut kohdalleni. 

Itselleni liikunta ja luonnossa oleilu ovat parasta lääkettä. Menemällä metsään rauhoitun parhaiten. Luonnon täydellistä hiljaisuutta on upeaa kuunnella. Lapin hulluus on minuunkin iskenyt ja siellä rentoudun parhaiten. Lappiin haluaisin muuttaa.
Kotioloissa ajan pyörällä kilometrikaupalla odottaen endorfiinin saapuvaksi. Joskus se saa minut kiinni, mutta usein sen vauhti ei riitä kamppailemaan kanssani. Jos se saa minut kiinni, sen tuoma vaikutus jaksamiseen on ällistyttävä.

Pyrin välttämään sosiaalista mediaa. Jaan siellä tosi vähän elämääni. Pyrin olemaan poissa keskustelupalstoilta, en osallistu keskusteluihin. Niissä menee järki ja viimeinenkin positiivisuus.

Lehdissä luetut itsetuhoon päättyneet tapaukset johtavat aina ajattelemaan, miksi näin voi tapahtua.
Sairastava ei jaksa aina ottaa vastaan ketään. Ei ystäviä, ei ammattilaisia. Silti häntä olisi pystyttävä auttamaan. Moniammatillinen kuntoutus olisi käsittääkseni näissä tilanteissa tehokkainta pitkinä laitosjaksoina. Miksi sairastava näihin ei sitten pääse, vaan siirretään päivystyksestä takaisin kotiin? Ehkä ongelma ei näy tarpeeksi selkeänä tai sitä ei osata sanoittaa. Ehkä laitospaikkoja ei ole vapaina eikä tilaa ole hoitavissa tiimeissä. Jos johonkin, niin näihin resursseja on lisättävä. Hoitajapula on pakko ratkaista, tarvitsemme paljon lisää auttajia.

Toki hoito on kallista ja eurot ovat joka paikassa tiukassa. Toki sairastavan kanssa voidaan joutua kokeilemaan useita eri hoitokeinoja, jotta oikea löytyy. Piiloudutaanko edelleen syiden taakse ja annetaan pahoinvoinnin jatkua? 
Enemmän, kuin mitään muuta toivon, että nuorten hyvinvointiin panostettaisiin kunnolla, sekä kotona, että koulussa ja ihan joka paikassa. Ja että myös me MS-tautia sairastavat saamme tehokasta ja ammattitaitoon perustuvaa hyvää hoitoa näiden ongelmien parissa. 

Silti olen asian suhteen kyyninen. Hyvinvointialueiden rahoitukset menivät ison organisaation rakentamiseen. Johtoa ja keskijohtoa palkattiin päinvastoin kuin alkuperäisessä suunnitelmassa tavoiteltiin. Euroja palaa vääriin paikkoihin. Terveydenhuolto tekohengittää paniikissa ja sote-uudistus sotki myös kuntien talouden. Pahoin pelkään, että tästä eniten kärsii pieni ihminen. Toivottavasti pelkoni on turha.

FI2309151951

Tämä teksti on kirjoitettu Novartiksen taloudellisella tuella.