Koronakupla herätti MS-leijonan | MS Elo

It looks like you are using an older version of Internet Explorer which is not supported. We advise that you update your browser to the latest version of Microsoft Edge, or consider using other browsers such as Chrome, Firefox or Safari.

Koronakupla herätti MS-leijonan

Kiitos tähän alkuun Novartiksen huippujengille, että sain mahdollisuuden palata kirjoittamaan, vaikka viime vuosi meni muissa merkeissä. Oli minulla valmista tekstiäkin, mutta jäi vaan lähettämättä. Kun sain mahdollisuuden hyvään työpaikkaan, tarrasin siihen, vaikka samaan aikaan tiesin, että se tulee viemään kaikki voimat ja kaiken ajan. Mutta se oli tilaisuus, jota ei voinut olla käyttämättä.

Voi jestanpuli millainen viime vuosi olikaan. Korona oli tietenkin suurin mauste. Kun elämä oli rajattu kotiin, oli etätyökin helppo ottaa vastaan. Keittiön pöytä toimi lähes kaiken keskipisteenä, kun siihen tälläsin ison näytön ja läppärin vuodeksi. Koronakuplaa en avannut silloinkaan, kun syksyllä uutisoitiin, että korona on voitettu ja voidaan palata normaaliin elämään. Taustalla oli nähtävissä kuinka tilanne pahenee ja silti, kuin itseään huijaten, osa väestä hoki kuinka voiton puolella ollaan. Maskit jäivät kotiin ja riisuttiin itsemme suojauksesta. Edellisenä, vuoden 2020 kesänähän vietettiin koronasta ns. puhtaita päiviä. Ei tilastoitu yhtäkään. Ja huonosti kävi. Viime kesänä näin ei ollut, vaan jokaisena päivänä määrät huitelivat reilussa sadassa. Oli helppoa ennustaa, ettei hyvä heilu. Ja huonostihan siinä sitten kävi. Mitään muuta en itsekään toivo, kuin että tämä poikkeusaika joskus loppuisi, mutta vielä meidän on jaksettava elää kuplassa. Pestä kädet hyvin, pitää maskia ja turvata lähimmäiset ja itsemme taudilta.

Kokoaikatyön tosiaan aloitin ja tokihan tiesin, että äkkiä ollaan jaksamisen äärirajoilla. Ja niin kävikin. Työ vei kaikki mehut. Jokaisen työvuoron jälkeen nukuin muutaman tunnin. Katsoin telkkarista jotain sarjaa hetken ja jatkoin nukkumista. Vaikka etätyössä olisi ollut tilaisuus ehkä levätä päivälläkin, en ole sellaiseen oppinut. Painoin päivät ilman taukoja, kun työ vei mukanaan ja tykkäsin siitä. Vuorokaudet olivat pääosin työtä ja nukkumista. No, onneksi sopimus oli määräaikainen ja uuden vuoden aattona vein työvälineet Helsingin konttorille ja siihen päättyi ura valtion leivissä. 

Koronan vuoksi olen fyysisesti huonommassa kunnossa, kuin olen ollut vuosikymmeniin. Syyllinenhän on aina löydettävä ja se en ole tietenkään minä itse. En ole kahteen vuoteen avannut kuntosalin ovea ja nyt sen jo huomaa. Hyvän fyysisen kunnon mukana saa hyvän psyykkisen vireyden. Nyt kummastakaan ei ole tietoakaan. Olen kuin lumiukko, joka on pakkasella täydessä iskussa ja kevään tullen sulaa lätäköksi kuivuen sitten näkymättömiin. Lihakset ovat sulaneet ja samaan aikaan hurja itseluottamus myös. Onneksi en ole ottanut vastaan enää turvallisuusalan tehtäviä. Juoksisin karkuun heti kun ensimmäinen ”tilanne olisi päällä”. Mutta ei hätää. Kunhan korona tästä joskus vuosisadan kuluttua poistuu, palaan salille ja tiedän, että pääsen äkkiä jonkinlaiseen kuntoon. Ulkoilin ja lenkkeilin kyllä kohtalaisen paljon, mutta levosta ja liikunnasta täydentyvää jaksamisen patteria en saanut ladattua täyteen koko vuonna. 

Matkustelukin on ollut vähäistä. Oli varattuna kaksi Saariselän viikkoa ja ne kävimme viettämässä. Viimeinen nyt joulukuussa ja voi jestas mikä määrä turisteja oli vallannut pienen alueen. Se retki meni kovassa pakkasessa ihmisiä väistellen, mutta kivaa oli. Kävin jopa hiihtämässä suksilla, jotka eivät auttaneet etenemistä metriäkään. Kyllä oli ihmisriepu väsynyt ja kiukkuinen tarpoessaan metsän keskellä. Ei riittäneet näytöt Pekingin Olympialaisiin. Ja tuli käytyä keväällä myös Tukholmassa. Laiva oli mennen tullen kohtalaisen tyhjä. Tukholmassa suomalaiset erottuivat maskien kanssa. Paikalliset eivät niitä käyttäneet. 

Ehkä suurin muutos aikaisempiin vuosiin onkin suhde Kuningas Alkoholiin. Laitoin korkin kiinni tammikuussa 2021 ja en ole sitä sen jälkeen avannut. Olen valehtelematta tissutellut viimeiset viisi vuotta lähes joka ilta. Rauhoittihan se ja toimi jonkinlaisena unilääkkeenäkin ainakin aikansa. Vieroitusoireiden jälkeen on suhde muuttunut. Sanovat, että ilo ilman viinaa on teeskentelyä, mutta olen eri mieltä. Hauskaa, jos ei peräti hauskempaa, on ollut ilman. Meni monta kuukautta, että kossupiru kuiski korvaani, että ottaisit yhden mukillisen. Juomatonta viinaa on kotona, mutta en sortunut ja nyt kossupiru on siirtynyt jonkun muun olkapäälle. Muutos näkyy fyysisesti varmaankin silmissä ja ehken kasvoissakin. Psyykkisesti olen eri ihminen. Paljon reippaampi ja herääminen aamuisin on helppoa. Alkoholi kulkee vahvasti sukurasitteena ja meinasi napata matkaansa. Ainakin toistaiseksi sain sen kampitettua. Onneksi korkki on pysynyt kiinni, vaikka suomalaiskansalliseen tyyliin olen enemmän saanut pahoitteluja kuin kannustusta. Siinä meni hyvä ryyppykaveri pilalle. Ilonpilaaja. Lopeta mokoma vöyhötys. Ethän sinä enää tiedä, miltä krapula tuntuu. 

MS-leijona. Olen taudista saanut taas osani. Silmät olivat kovalla koetuksella näyttöpäätetyössä. Kädet vapisivat ja vapisevat edelleen enemmän kuin aikoihin. Varsinkin vasen käsi elää omaa tärinäänsä. Kivut ovat olleet välillä helvetillisiä. On ollut pakko välillä huutaa, kun täysin lamaannuttava kipu tärähtää jäykkiin raajoihin. Ja väsymys on ollut sanoin kuvaamaton. Mutta olen toivossa, että saan leijonan taas rauhoittumaan. Pienin askelin asia kerrallaan. 

MS-tauti yhdistää jollain tapaa meitä kaikkia tämän blogin ääressä olevia. Itselläni MS-tauti on edelleen 25-vuoden jälkeen ollut maltillinen ja edennyt hitaasti mönkien. Kuljen omien oireitteni kanssa ja kirjoitan niistä. Olen ollut MS-taudin kanssa onnekaskin. Tiedän, että monella lukijoista tilanne on paljon pahempi, osalla ehkä parempi. Vertailu on turhaa, kun tauti kohtelee meitä kaikkia niin eri tavalla. Tämä on minun tarinaani mukaan tarttuneen sairauden kanssa. Alun shokkivuosien jälkeen päätin, että elän elämääni siten, ettei MS-tauti ole elämäni. Olen tarttunut mukaan monenlaiseen toimintaan ja pitänyt itseni aktiivisena. En ole ennättänyt ajatella sairauttani ja välillä se on unohtunutkin. Vaikka napsin aamuin illoin kasan lääkkeitä, niin en mieti minkä vuoksi. Oireita tulee ja menee. Jokainen päivä on erilainen ja huominen aina yllättää, mutta kun asian tietää, niin siihen osaa suhtautua. Tällaista MS-jengin elämä on.

FI2201318379
Tämä teksti on kirjoitettu Novartiksen taloudellisella tuella.