60-vuotias ja Kekkosen tukka
30 vuotta sitten MS-tauti päätti majoittua ruumiiseeni ja eipä ole poiskaan muuttanut. Olen yrittänyt sitä häätää, pannut hanttiin oireisiin, kokenut sairauden mukanaan tuomat kriisit ja lopulta päättänyt tyytyä kohtalooni.
Ajatella, että oireet alkoivat silloin, kun olin omasta mielestäni voittamaton ja parhaassa iässä. Kertaheitolla hymy pyyhittiin kasvoilta ja väänsin itkua silloisen keskussairaalan pihamaalla. Olin hetkeä aikaisemmin kuullut, että en ole koskaan enää terve. Hetki oli pysäyttävä ja sen hetken olemme kaikki pitkäaikaissairaat kokeneet. Huonompikin tuuri olisi toki voinut käydä minullakin. Sairauden luonne olisi voinut olla täysin erilainen.
Olen MS-tautini nimennyt nukkuvaksi leijonaksi. Se aina välillä avaa silmänsä ja karjaisee, kenties kääntää kylkeä. Ja saa minut kamppailemaan oireiden kanssa. Joko vanhojen aktivoituneiden, tai peräti uusien kanssa. Leijona on ollut minulle armollinen ja pääsin elämääni pitkälle hyvävoimaisena. Kävelin, välillä jopa osallistuin juoksukilpailuihin. Olen koko tämän ajan treenannut kovaa ja näyttänyt kenties hyvävoimaiselta. Sellaiselta, että harvat ovat arvanneet minun mitään sairastavan. Vaikka oireita on ollut paljon. Välillä sietämättömän kovia kipuja. Taistelua rakko- ja suoliongelmien kanssa. Olen tihrustanut kaksoiskuvien kanssa lukien toinen silmä kiinni. Olen tiputtanut astioita kömpelönä ja hörppinyt kahvia vapisevia käsinäni häveten. Joskus on väsyttänyt niin paljon, ettei silmät vaan pysy auki. Paljon olen kuitenkin myös saanut. Hyviä ystäviä vertaisista. Upeita kokemuksia yhdistystoiminnassa ja liittotasolla.
Olin jo 37-vuotiaana eläkeläinen. Tunne oli pöllämystynyt. Työurani huipulta sairasloman kautta osatyökyvyttömyyseläkkeelle ja tästä hetken päästä työkyvyttömyyseläkeläiseksi. Kävin ison kriisin minuuteni kanssa ja tuntuu, että käyn sitä edelleenkin. Meitä ihmisiä punnitaan työuramme perusteella ja työasiat ovat niitä, joista puhutaan, kun ystävä tulee kadulla vastaan. Sitten kun kerrot olevasi eläkeläinen, niin jutut loppuvat. Nuorena eläkeläisenä ei oikein ole ihminen, on laiskamato, jota ei mikään huvita.
Tokikaan en ole malttanut olla mitään tekemättä. Murjotin pari vuotta kotona, sen jälkeen erehdyin paikallisyhdistyksemme pikkujouluihin ja siitä suoraan mukaan yhdistyksen aktiiviksi. Yhdistystoiminnan parissa olen ollut vuodesta 2002 ja liittotason toiminnassakin olen ennättänyt olla jo muistaakseni reilut kymmenen vuotta. Töitä olen tehnyt eläkkeen rinnalla ja välillä kokoaikaisesti eläkkeen levätessä. Tälläkin hetkellä teen töitä yrittäjänä ja aion näin jatkaa hamaan tappiin.
Kun mittariin tulee 60 vuotta, tahtoo MS-taudin lisäksi mukaan tarttua muitakin ongelmia. Niitä on minullakin paljon. Jääköön luettelematta. Voi kuitenkin reilusti kirjoittaa, että nykykuntoni on kaukana siitä, mitä se oli vielä muutama vuosi sitten. Kävelykunto on romahtanut ja myös kognitiivinen jaksaminen on kaukana parhaimmasta.
Siltikin. Nyt on köyhyys ja Kekkosen tukka, mut oon silti onnellinen laulaa Vesterisen Terokin. On tukka lähtenyt itseltänikin, olen köyhä, kuin kirkonrotta mutta koen olleeni onnekas ja osaan nauttia elämästäni.
449798
Tämä teksti on kirjoitettu Novartiksen taloudellisella tuella.
Curated Tags