It looks like you are using an older version of Internet Explorer which is not supported. We advise that you update your browser to the latest version of Microsoft Edge, or consider using other browsers such as Chrome, Firefox or Safari.

Arvokkuus

Olen pohtinut kesän aikana arvoja ja arvokkuuden kokemusta. Arvot ovat olennainen osa ihmisen minäkuvaa ja rakentuvat jo lapsuudesta lähtien. Ne ovat myös muuntautuvia ja vaihtuvat ihmisen kokemusten ja ihmissuhteiden pohjalta. Ihminen toimii omaan arvorakenteeseensa perustuen ja niin arvot ohjaavatkin koko elämää. Arvoja voivat olla vaikka inhimillisyys, rakkaus, rehellisyys tms.

Mietin kesällä omia arvojani ja ne ovat aika samansuuntaisia kuin nuorempana. Sillä erotuksella, että työssä menestyminen ja aseman saavuttaminen eivät enää ole suuressa roolissa, ne ovat korjautuneet sillä, että osaa olla tyytyväinen ja onnellinen pienistä hyvistä asioista.

Mietin myös termejä arvokkuus ja arvostaminen. Termin arvokkuus voi ajatella monella tapaa. Esimerkiksi joku esine voi olla rahallisesti arvokas tai oma lapsi maailman arvokkain henkilö. Arvokkuus tuo minulle aina mieleen suoraryhtisen ja karismaattisen isoäitini, joka vaikeuksienkin keskellä aina kantoi itsensä upeasti. Osan siitä perineenä huomaan, että minun on hyvin vaikea myöntää omaa vajavaisuuttani ja heikkouttani. Etuuksien ja tukien hakeminen ja ymmärretyksi tuleminen sosiaali-ja terveydenhuollossa yhteiskunnassamme edellyttää kuitenkin tätä ja arki pitää osata kuvailla kaikkine haasteineen. Tässä kohdassa arvokkuudesta ja ylpeydestä on siis vain haittaa ja tärkeä apu saattaa jäädä saamatta, jos yrittää vain sinnitellä ja tsempata.

Pohdin myös sitä, mitä on tuntea olevansa arvostettu. Mielestäni se on sitä, että ihmistä kunnioitetaan ja hänen mielipiteitään kuunnellaan. Kesällä kerran jos toisenkin jouduin kieltäytymään tapaamisista, ystävien kanssa ajanvietosta tms. Pääsyy oli koronariski, mutta myös sairauteni rajoittaa ajoittain menoja. Alkukesästä koin, että monet muut alkoivat elää jälleen elämäänsä. Tartuntoja oli silloin vähemmän ja ihmiset halusivat takaisin normaalimpaan elämään. Itse riskiryhmäläisenä jouduin jatkamaan eristäytymistä ja en tuntenut oloani lainkaan arvokkaaksi vaan lähinnä taakaksi muille. Tunsin oloni nipottajaksi, kun yritin aina selvitellä turvavälejä ja maskinkäyttöä. Mutta kun itse tiedostan, että minun sairaushistoriallani olisin koronan sattuessa sairaalahoidossa hyvin pikaisesti, enkä sinne todellakaan halua. Kärvistelin tämän fiiliksen kanssa koko kesän, kunnes loppukesästä muidenkin oli taas tartuntojen lisääntyessä alettava varomaan.

Sairaudessani oli kesällä huonompi jakso. Sen yhteydessä olen myös jälleen kerran huomannut, mikä on kurjinta ainakin itselleni. Se on jatkuva luopuminen ja kehon muutokset. Sairauden oireet ovat todella mielikuvituksellisia. On kuin eläisi lottoarvonnassa, monena päivänä arvotaan uusi oire, jota lähdetään taas työstämään ja selvittämään. Sitten kun on päässyt kuntouttamalla, lääkityksellä tai vaan hyväksynnällä yhden oireen läpi, tuleekin kenties taas uusi. Eli ollaan oravanpyörässä. Oma mottoni, jonka juuri totesin omalääkärillekin, on. ” Täytyy vaan nauraa tälle kaikelle, koska ei oikein viitsi päiviään kuluttaa itkemiseenkään” 

Silti ehkä haastavinta on kerätä aina jokaisen iskun jälkeen voimansa, jotta on valmis taas seuraavaan koitokseen. Siinä voi vähän auttaa, kun on selvittänyt itselleen kirkkaaksi arvonsa, niistä saa kerättyä motivaatiota selviämiseen. Itselläni tiedän, että lapseni vuoksi kestän ja tulen kestämään mitä vaan ja ohjaava arvoni on aina tehdä hänet onnelliseksi ja tasapainoiseksi niin hyvin kun pystyn.


Ihminen tarvitsee ihmistä
ollakseen ihminen ihmiselle,
ollakseen itse ihminen.
Lämpimin peitto on toisen iho,
toisen ilo on parasta ruokaa.
Emme ole tähtiä, taivaan lintuja,
olemme ihmisiä, osa pitkää haavaa.
Ihminen tarvitsee ihmistä.
Ihminen ilman ihmistä
on vähemmän ihminen ihmisille,
vähemmän kuin ihminen voi olla.
Ihminen tarvitsee ihmistä.

 
- Tommy Tabermann -


FI2108310208
Blogipostaus on tehty Novartiksen taloudellisella tuella.