Shop until you drop
Koska otsikko on tuo, mun kuukausittaiseen turhamaisuusrutiiniin (lue: hyvänolonrutiiniin) kuuluu kulmakidutus. Mun ystävällä on kauneusliike ja hän muotoilee ja värjää mun kulmat, vaikka se sattuukin, lopputulos piristää. Arkena peilistä katsoo huolitellumpi Anne. Tuo on yksi palvelu mistä en halua luopua. Mukaan lähtee usein joku hyvänolon tuote ihoani hoitamaan ja arkeani piristämään.
Toinen turhamaisuusrituaali:
Mä tutustuin mun ystävään, kun olin 10-vuotias ja me mentiin samaan piiloon. Välillä meidän tiet erkani, mutta nyt hän on osa elämääni. Hän on nuoremman poikani kummitäti ja mun ehdoton lempikampaaja. Kampaajalta tullessani, mulla on tukka hyvin ja maha kipeä nauramisesta ja olo onnellinen.
Tuohon MS-sairauteen liittyy myös se, että mulla on henkilökohtainen avustaja. Määrittelen itse, miten haluan käyttää henkilökohtaisen avun tunnit, tietysti sovitun työsopimuksen mukaan.Usein käytän henkilökohtaisen avun tunteja tuohon shoppailuun ja virkistykseeen. Henkkarin kanssa käyn elokuvissa, konserteissa ja yhdessä huonekalukaupassa, jossa aikaa kuluu tunteja. Siihen tietty liittyy syöminen ja loppujäätelö.
Parasta henkilökohtaista apua on, kun virkistyn ja unohdan sairauden hetkeksi ja tunnen itseni itsenäiseksi.
Pidin itseni turhamaisena, koska ostin käytettynä aidon merkkilaukun. Mä olin onnellinen, kun sain sen. En ollut koskaan omistanut niin kaunista laukkua. En kuitenkaan ole paljon käyttänyt sitä. Ajattelen, että enhän mä sitä voi käyttää, kun kiidän pyörätuolilla tai rollaattorilla tukka ponkkarilla tapahtumasta toiseen. Koko outfit pitäisi mun mielestä olla sitten siihen laukkuun sopiva.
Pitäisi olla myös merkkikengät ja -takki sekä silmälasit. Tietty pitäisi olla seksikäs ja uhkua itsevarmuutta. Myös tukka ja meikit pitäisi myös olla taidokkaasti viimeisen päälle.
Mun elämässa on fysioterapiaa, neuroyhdistysasioita, vammaisneuvostoasioita ja mä olen kiitollinen niistä. Niihin liittyykuitenkin se, että mulla on MS-tauti. Tai siis MS-sairaus. Ja sen sairauden takia käytän liikkumisen apuvälineitä ja kengissä peroneustukia tai "telakoita", kuten ystäväni sanoo. Miten tuohon saa muka sovitettua huolitellun ulkonäön ja merkkilaukun?!? Tai sen, että olisin muka viehättävä?!?
Kun olin kirjoittanut tuon ajattelin, että: "Hei!!! Kuka sä
olet?!? Juuri kirjoitit yllä, kuinka
haluat, että sua kohdellaan naisena, eikä vammaisena?!?
Sitten puhut itsellesi tuollaista soopaa?!?"
Comfort zonella on kiva olla kotioloissa ja niin pitääkin olla. Poistuessaan ulko-ovesta ja lähtee ulkomaailmaan, olisi hyvä vilkaista peiliin ennen sitä. Se on mun mielestä toisten ihmisten kunnioittamista, että on huoliteltu ulkomaailmassa. Tai ainakin teet paremman vaikutuksen vastaantulijaan ja oma olokin tuntuu itsevarmemmalta. Hymy ei maksa mitään, mutta se voi pelastaa oman päiväsi lisäksi, myös jonkun muun päivän.
Rakastan aikaa huonekalukaupassa tai tavaratalossa huulipunia ja huiveja tutkaillen. Naisena. En vammaisena. Vaikka shoppailen pyörätuolia tai sähkömopoa liikkumisen apuna käyttäen, silloin helposti unohdan, että minulla on MS-sairaus. Silloin tunnen oloni normaaliksi aikuiseksi naiseksi.
Kiitos, kun luit tekstini ja
Aurinkoa päivääsi 🌞
Onnistuminen tarkoittaa sitä,että täytät omat unelmasi, laulat omia laulujasi,
tanssit omia tanssejasi, luot asioita omalla sydämelläsi ja nautit täysin siitä matkasta ja luotat siihen, että tapahtuipa
mitä tahansa, se on OK.
-Elana Lindquist
FI2305032079
Tämä teksti on kirjoitettu Novartiksen taloudellisella tuella.