Oman elämän bosslady
Viime vuoden lopussa olin tehnyt ajattelemattoman virheen työssäni. "Ruoskani" heilui yötä päivää ja päänsisäinen tuomioistuin nauroi ivallisesti ja huusi pilkaten: "Syyllinen, syyllinen, syyllinen!!!" Siksi sanoin, että en anna itselleni virhettä anteeksi ja ilmoitin irtisanoutuvani rakkaasta työstäni, jota olen tehnyt työkyvyttömyyseläkkeeni lisäksi jo vuodesta 2007.
Aloin kuitenkin toistaa mantraa: "Luoja anna minulle tyyneyttä hyväksyä asiat joita ei voi muuttaa, ja rohkeutta muuttaa mitkä voin ja viisautta erottaa nämä toisistaan" ja kun aikaa kului, näkymätön ruoska heilui harvemmin ja syytösistuin vaimeni. Sovin myös työnantajani kanssa, että jatkan syksyyn. Katsotaan miten sote-uudistus ja hyvinvointialueiksi muuttuminen vaikuttaa yhdistyselämään. Mielenkiintoista on myös miten se vaikuttaa pitkäaikaissairaiden elämään? Vai vaikuttaako ollenkaan?
Tuo tapahtumaketju ei ollut ainoa irtisanoutumisen syy, vaan huomaan 32-vuotiaan, kehossani asuvan, MS-vuokralaiseni aiheuttavan yhä enemmän ongelmia keskittymisen ja muistamisen osalta. Voimat hupenee, yhä pienimmistäkin vastoinkäymisistä tai ponnisteluista. Tai ei sen tarvitse olla edes ponnistelu. Ihan laskujen maksukin tai ylipuheliaan ihmisen seura voi aiheuttaa sankan ja mustan aivosumun.
Olen ihminen, jolle on äärimmäisen vaikea pyytää apua. Vaikka pää kainalossa olen päättänyt jaksaa. Ja jaksaa. Eihän kukaan vaan saa ajatella, että en suoriudu työstäni, kun mulla on MS-tauti. Silti työ tuottaa vielä toistaiseksi enemmän hyvää energiaa, kuin vie sitä.
Juttelin fysioterapeuttini kanssa tuosta itsensä solvaamisesta ja siitä, että mietin liikaa mitä muut ajattelee. Hän sanoi, että hän oli lukenut tutkimuksen, jossa todettiin ihmisten ajattelevan eniten omaa itseään. Toista ajateltiin monesti vain silloin, kun myös itse jotenkin hyötyi siitä. Tuo voi hyvin pitää paikkansa. Liikaa ihmiset miettivät toisten mielipidettä. Pitäisi vain miettiä mikä MINULLE on hyväksi. Rakas ystäväni on tästä muistuttanut useasti ja se on ollut erittäin vaikeaa tällaiselle maailmaa vaaleanpunaiseksi värittävälle, ikuiselle miellyttäjä-optimistille. Olen kuitenkin alkanut nyt toimia enemmän niin; vaihdoin esimerkiksi pitkäaikaista fysioterapiapaikkaa, koska toisessa paikassa oli kävelyrobotti. Ja siitä MINÄ hyödyn. Silti ajattelin ensin pitkäaikaisen fysioterapeuttini tunteita. Ystäväni kyllä sanoi, hieman sarkasmilla höystettynä, että: "Anne. Hänelle tulee toinen kuntoutettava. Firma tuskin kaatuu lähtösi jälkeen!"
Minulla on henkilökohtaista apua työtäni varten. Sen ja meidän yhdistyksen huippu-puheenjohtajan sekä hallituksen tuella olen jaksanut. Silti minun pitää miettiä omaa jaksamistani ja taudin etenemistä siten, että pystynkö työhöni niin hyvin kuin haluaisin.
Olen jossain aikaisemmassakin blogissani kertonut ajatuksesta, että pitää hoitaa oman tontin asiat kuntoon. Siis hoitaa kuntoon esim. lääkitys, kuntoutus, apuvälineet ja liikkuminen ja ruokavalio. Näiden kuntoon saamisella saa aikaan jo paljon hyvää itselle ja ympäristölleen. Yleensä oma hyvinvointi aiheuttaa ja tukee myös muiden ympärillä olevien ihmisten hyvinvointia sekä tekee oman elämän mielekkääksi.
Tuo työssä tekemäni virhe ei välttämättä ollutkaan niin paha, kuin itseäni näkymättömällä ruoskalla ruoskiessani luulin. Se sai tarkastelemaan yhdistyksen toimintaa ja tekemään muutoksia Neuroliiton kullanarvoisella avulla. Päivitetyt toimintatavat toivat sen tähän päivään. Aikaa se vei, mutta mitään peruuttamatonta ei tapahtunut ja kaikki on hyvin.
Kuningatar Elisabeth on sanonut, että hän noudattaa isoäitinsä Queen Victorian elämänohjetta: "Never complain, never explain." (Älä koskaan selitä, äläkä koskaan valita)
Tuo on aika ehdoton ohje, joka sopii kuningattarelle. Tavallinen tallaaja voisi noudattaa ohjetta, että: "Selitä vähän ja valita kohtuullisesti!" Mielestäni elämä ei parane, vaikka valittaisi miljoonalle ihmiselle. Ainakaan valitus ei saisi jäädä jatkuvaksi olotilaksi. Itse pitää tehdä elämästään sellaista, että aikaa olisi nauramiseen ja uusien kokemusten kokemiseen. Nyt minun on alettava ajattelemaan vain minua ja MINUN hyvinvointiani.
Nyt tätä kirjoittaessani Maailman MS-päivä on tulossa ja sen teemana on sairaan mielekäs elämä. Minä kyllä ajattelen, että en ole sairas, vaan että minulla on sairaus. Minulla on muutakin elämää, kuin jatkuva MS-sairastaminen. Sen elämän toimitusjohtajana toimin minä. Ei kukaan muu. Toki sairauden kanssa eläminen on mielekkäämpää, kun tekee itselle mieluisia asioita ja elää siten mielekästä elämää.
FI2206022095
Tämä teksti on kirjoitettu Novartiksen taloudellisella tuella.
Curated Tags