Jossittelun kamala ihanuus | MS Elo

It looks like you are using an older version of Internet Explorer which is not supported. We advise that you update your browser to the latest version of Microsoft Edge, or consider using other browsers such as Chrome, Firefox or Safari.

Jossittelun kamala ihanuus

Kuluneen sanonnan mukaan elämä on sarja valintoja.

Muistan ajatelleeni yläkoulussa, kun mukaan tulivat ensimmäiset valinnaiset aineet, että tässähän saa tehdä melkeinpä pelottavan isoja valintoja elämänsä suhteen. Silloin kun oli tottunut siihen, ettei saanut valita edes päivän ateriaa.

Tämän jälkeen olen valinnut asuinpaikkani, opiskelualani, työni, harrastukseni, ylipäätään kaikki ne ihmiset ja asiat, jotka haluan elämässäni pitää. Vaikka joskus ajattelenkin, olisiko sittenkin kannattanut aikoinaan valita jokin muu kieli kuin saksa, yläkoulun ainevalinnat eivät enää tunnu hirveän isoilta valinnoilta.

Valintojen hiukan ikävä, mutta samalla hyvin luonnollinen puoli on siinä, että vain tehtyjen valintojen lopputuloksen voimme tietää varmuudella. Voi jossitella ikuisesti, miten olisi käynyt, jos olisi kääntynyt siinä tietyssä elämän tienhaarassa oikealle, mutta kun oikeasti kääntyi vasemmalle, sitä ei voi ikinä tietää varmasti.

Jotain hyvin palkitsevaa siinä jossittelussa on. Se on pahimmillaan – ja ehkä myös parhaimmillaan – helppo ja turvallinen tapa selittää ongelmiaan, kun kerran ei voi varmuudella tietää, miten oikeasti olisi toisessa tilanteessa käynyt.

Usein on käynyt niin, ettei tehdyllä valinnalla ole ollutkaan toivottua lopputulosta. Silloin valintaa pitää helposti virheenä. Välttämättä ei tule ajatelleeksi, ettei niillä muilla vaihtoehdoilla, jotka jäivät nyt valitsematta, olisi välttämättä niilläkään päässyt sinne, minne olisi toivonut.

Sitten on valintoja, omalla kohdallani vaikkapa juuri MS-tauti, joita ei tarvitse itse tehdä, sillä elämä on tehnyt ne puolestamme. Itse asiassa jokaisen meistä elämä on täynnä tällaisia “valintoja”. Kukaan meistä ei saa valita vanhempiaan, syntymäpaikkaansa, syntymäaikaansa, fyysisiä tai henkisiä ominaisuuksiaan eikä muitakaan niistä puitteista, joissa tätä elämää pitäisi yrittää elää.

Näistäkin asioista voi silti jossitella. Myönnän miettineeni esimerkiksi paljon sitä, millaiseksi elämäni olisi muodostunut ilman MS-tautia. Olisiko minusta tullut rocktähti, sellaisestahan joskus haaveilin? Olisinko parempi urheilija? Olisiko koko minäkuvani erilainen? Ja ennen muuta: olisinko silloin onnellisempi kuin nyt, vai olisiko elämä tuonut eteeni muunlaisia ongelmia? Tai olisiko elämä ongelmien näennäisestä puutteesta huolimatta merkillisen epätyydyttävää, kuulehan tällaisestakin joskus monien ulkoista menestystä saavuttaneiden ihmisten kohdalla?

Nämä ovat kysymyksiä, johon kenelläkään ei ole varmaa vastausta. Valistuneita arvauksia voi toki esittää, mutta nekin ovat lopulta pelkkää spekulaatiota.

Sama pätee arjen valintoihin. Vaikka en MS-tautia valinnutkaan, voin jokapäiväisessä elämässäni tehdä lukuisia valintoja jotka vaikuttavat siihen, millainen rooli sairaudella on elämässäni. Kokeilisinko gluteenitonta ruokavaliota? Alkaisinko harrastaa joogaa? Lisäisinkö päivittäin nautittavan d-vitamiinin määrää?

Tupakoinnin ja lihansyönnin olen jättänyt elämästäni jo vuosia sitten. Mutta näidenkin valintojen todellista vaikutusta on hankala arvioida. Onko niillä ollut oikeasti jokin vaikutus terveyteeni? Millaisessa kunnossa olisin nyt, jos rööki edelleen palaisi ja pihvi löytyisi vieläkin lautaselta?

Jotkut valinnat ovat erittäin suurella todennäköisyydellä hyviä tai huonoja. Tutkijat ovat esimerkiksi yksimielisiä siitä, että tupakoinnilla on kielteinen vaikutus MS-tautia sairastavan ihmisen, kuten itse asiassa kenen tahansa muunkin, terveyteen. Kasvispainotteisen ruokavalion terveyshyödyistä on runsaasti tutkimustietoa niistäkin. Tällaiset elämäntavat siis ovat epäilemättä hyvä juttu, mutta kuinka hyvä?

Sama pätee erilaisten lääkitysten ja muiden hoitomuotojen vaikutuksen arvioimiseen. On vaikea arvioida, kun on niin vähän, mihin vertailla.

Voimme oikeastaan verrata vain nykyistä itseämme vanhaan itseemme, eikä tällainen vertaus ole täysin riskitön. Vointiimme ja toimintakykyymme vaikuttaa moni tekijä, ja MS-taudin kaltaisessa etenevässä sairaudessa vointi heikkenee usein joka tapauksessa. Tätä olisi vaarallista laittaa yhden ainoan tekijän syyksi. Vaikka itsestä tuntuisi siltä, että jokin asia on esimerkiksi parantanut vointiamme, emme voi olla varmoja siitä, etteikö näin olisi voinut käydä joka tapauksessa.

Tällaista elämä kuitenkin on. Aina voi jossitella.

FI2010233257
Blogipostaus on tehty Novartiksen taloudellisella tuella.

Curated Tags