Eristäytyminen
Korona-viruksen läsnäolo todellisuudessamme on kestänyt nyt jo kuukausia. Pitkäaikaissairaat riskiryhmäläiset ovat tämän ajan eläneet erityisesti jännän äärellä, kuten sanonta kuuluu. Esimerkiksi MS-taudin osalta on vaihdellut kanta siitä, ketkä meistä ovatkaan riskiryhmää; riippuuko se lääkityksestä, iästä vai jostain muusta. Maailman tutkijat ovat todella vaikean paikan edessä, kun faktoja ei vain ole uuden epidemian edessä. Tällä hetkellä tuntuu, että jokainen ihminen voi olla riskissä mahdollisesti saada viruksen vaikean muodon.
Itse elin kevään 2020 hyvin varovaisesti ja eristäydyin niin paljon kuin mahdollista. Kauppakäynnit hoidettiin meillä verkossa ja haettiin kaupan eteisestä, kuntoutuskäynnit jäivät tauolle ja ihan lähipiiriä lukuun ottamatta ihmisten tapaamiset jäivät pois, etänä pystyy hoitamaan yllättävän paljon asioita. Omat vanhemmat ja muutamat ystävät tulivat tapaamaan niin, että ulkona turvaväliä oli metrikaupalla. Lapseni kanssa teimme retkiä metsässä, jossa oli ihmisiä enemmän kuin koskaan ennen ja heitä täytyikin poluilla väistellä ojan kautta. :) Yritin kovasti selittää lapselleni, että ihmisiä ei oikeasti tarvitse pelätä ja välttää jatkossa, tämä on vain vaihe, joka menee ohi. Kukaan ei vain tiedä, koska ratkaisu vaikka rokotteen muodossa ilmenee. Maailma on nyt jo muuttunut erilaiseksi monella tapaa ja siihen täytyy sopeutua.
Yksi ystäväni on kova halaamaan ja olemaan lähellä ystäväpiirissään, hän on yrittänyt sitä minullekin opettaa jo aikana ennen koronaa. Hän halaa työkavereita, yhteistyökumppaneita ja ystäviään paljon. Itse en ole tätä tapaa omaksunut, halaan vain ihan lähimpiä ihmisiäni ja se on aina ollut minun toimintamallini. Jokaisella on omankokoinen reviiri, tosin tällä hetkellä sen tulisi olla metrien päässä vieraista. Monelle korona-ajan eristäytyminen on ottanut tosi koville, muun muassa halaavalle ystävälleni – muun kun lähipiirin halaaminen on täysin poissa kuviosta nyt.
Itse koen, että eristäytymistä helpotti se, että minulla on perhe, jolta saan rakkautta ja jonka kanssa vuorovaikutamme jatkuvasti. Olen puhunut monen yksin elävän MS-sairastavan kanssa (etänä tietysti) siitä kuinka kauheaa oli olla jatkuvasti yksin, kun kaikki keväällä lopetettiin. Moni eli jo muutenkin vähillä kontakteilla ulkomaailmaan johtuen esim. liikkumisen ongelmista, voimakkaasta fatiikista, huonosta rahatilanteesta, pienestä määrästä sote-taksimatkoja tms. ja nyt heiltä on jäänyt lisäksi pois vertaistukitapaamiset, kuntoutuskäynnit ja mahdolliset muut ihmisten tapaamiset.
Onneksi tänä kesänä saimme hetken elää aikaa, jossa aiempi arki hieman palautui hetkeksi ja ihmiset saivat ystävätkin turvallisemmin takaisin elämäänsä. Moni näistä ihmisistä kertoi minulle kokeneensa, että hyvä puoli koronassa on ollut kokemusten yhtenäisyys. Koronan ollessa vahvimmin läsnä, rajoitukset koskivat kaikkia ja kaikki joutuivat olemaan eristettyinä. Näin ollen monet aiemmin aktiiviset ihmiset alkoivat ymmärtää paremmin sellaisia, jotka sairauden tai muun syyn vuoksi ovat lähes aina tuossa tilanteessa. Tämä oli mielenkiintoinen näkökulma, jota en itse osannut ajatella. Toivotaan, että ihmiset osaavat paremmin kokea empatiaa syystä tai toisesta eristyneenä ilman koronaakin eläviin. Moni kokee vertaistuen todella hyväksi tukimuodoksi perusteena se, ettei asioita voi täysin ymmärtää ennen kuin ne on kokenut itse. Jonkin aikaa siis me kaikki elämme kollektiivisesti eristyneessä maailmassa ja näemme toistemme todellisuudesta palasia.
FI2009070547
Blogipostaus on tehty Novartiksen taloudellisella tuella.
Curated Tags