Iloa ukulelesta
Jokaisen ihmisen on varmasti hyvä aina silloin tällöin tuoda elämäänsä jokin ihan uusi juttu. Opetella jokin uusi taito, aloittaa uusi harrastus, ihan mitä tahansa. Elämässä pitää olla ainakin joskus tuoreutta, yllätyksiäkin.
Itse aloitin vastikään soittaa ukulelea. ja olen asiasta yllättävän innostunut. Upea soitin! Olen harrastanut musiikkia kyllä koko elämäni. Olen soittanut koskettimia, nuorempana ja parempikuntoisena soittelin bändeissäkin. Koskettimien lisäksi perusasiat osaan kitaralla ja bassollakin. Joskus olen ollut bändissä laulajanakin, enemmän tosin innostuksen ja väärin suunnatun kunnianhimon kuin varsinaisten taitojen johdattelemana.
MS-tautini pahentuessa oma soittaminen jäi. Sormet eivät vain liiku koskettimilla enää samaan malliin kuin silloin joskus. Varmasti innostuksen hiipumiseen on vaikuttanut sekin, kun on pikkuhiljaa tajunnut, että se haaveissa siintänyt kansainvälinen rocktähteys ei tässä iässä ja terveydentilassa eikä näillä taidoilla ole järin todennäköinen skenaario. Eikä se enää tunnu niin tärkeältäkään. Ei se toki ikinä ole ainut tai edes tärkein motiivi ollutkaan, mutta aina soittohommien taustalla oli ajatus, että ehkä tämä vie minut jonnekin.
Olin useamman vuoden ihan kokonaan musisoimatta, kunnes aloin tehdä taas biisejä ihan omaksi ilokseni läppärillä. Se on helppoa, kun ei vaadi vetreitä sormia, vaan sävelet voi naputella hiirellä tai näppäimistöllä. Varsinaiset soittohommat jäivät kuitenkin itseltäni kokonaan, kotioloissakin. Hetken pelkäsin, että lopullisesti.
Jossain vaiheessa sain ystävältäni lainaksi ukulelen. Opettelin virittämään sen ja otin haltuun muutaman perussoinnun. F-duurin, G-duurin, a-mollin ja C-duurin osaamalla pystyy soittamaan jo melkoisen läjän hittibiisejä. Etenkin kitaransoiton alkeiden osaamisesta oli ukulelen soiton opettelussakin hyötyä. Soinnut muodostetaan ukulelella erinäköisillä otteilla, mutta ne sisältävät samat sävelet kuin soinnut kitaralla, tai millä tahansa soittimella.
Nykyteknologiasta oli paljon apua soittoharrastuksen aloittamisessa. Älypuhelimeen saa ladattua sovelluksen, jonka avulla ukulelen pystyy virittämään. Internet on pullollaan videoita, jotka opastavat ukulelen soiton saloihin. Ja kunhan osaa tarpeeksi sointuja, voi soittaa käytännössä mitä vain, sillä lähestulkoon minkä tahansa kappaleen soinnutukset löytyvät netistä.
Ukulelen soitto ei ole samalla lailla vaativaa henkilölle, jolla on fyysisiä rajoituksia, kuin esimerkiksi juuri kitaran tai koskettimien soittaminen. Kyllähän oikean käden heikosta toimintakyvystä on silti haittaa ukulelenkin kanssa. Siinä missä vasuri toimii koko lailla entiseen malliin, oikealla kädellä ei oikein tehdä muuta kuin rämpytetään sointuja. Mutta sekin riittää paljoon.
Tekniikkataituri en ole ollut ikinä ennenkään, en millään instrumentilla. Minulle musisoinnin pääjuttu on aina ollut omien kappaleiden tekeminen. Monille omat biisit ovat soittamisen sivutuote, minulla se menee toisin päin. Omia kappaleita tehdessä on hyvä kokeilla aina välillä uusia konsteja – tehdä biisejä kitaran sijaan koskettimilla, aloittaa sävelen sijaan sanoista tai vastaavaa – ja ukulelen käyttäminen luovassa työssä on tuonut touhuun tuoreutta.
Netissä on vastaan tullut videoita, jossa joku soittaa ukulelella Iron Maiden -klassikko The Trooperin, joka ei toki ole helppo nakki millään muullakaan soittimella. Itse tuskin pystyn soittamaan sitä ikinä, mutta osaan esittää laulaen ja itseäni ukulelella säestäen Sannin kappaleen 2080-luvulla. Itse asiassa tämäkin esitys tuntuu olleen joillekin ystävilleni hiukan liikaa…
Ennen kaikkea musisointi ukulelen tuntuu juuri nyt toiminnalta, joka perustelee itse itsensä. En pyri saavuttamaan musiikilla enää mitään muuta kuin sen mielihyvän, minkä soittamisesta itse saan. Uskaltaisin jopa väittää, että minulle on koko lailla samantekevää, saako kukaan ikinä kuulla enää soittoani tai tekemiäni kappaleita – vaikka asunnossani vierailevat ystäväni arvatenkin joutuvat Sanni-coverini uhreiksi jatkossakin.
FI2207081290
Blogipostaus on tehty Novartiksen taloudellisella tuella.