Koettelemukset | MS Elo

It looks like you are using an older version of Internet Explorer which is not supported. We advise that you update your browser to the latest version of Microsoft Edge, or consider using other browsers such as Chrome, Firefox or Safari.

Koettelemukset

Nyt se sitten tuli. Korona. Yli kaksi vuotta olen ollut supervarovainen ja elänyt niin kuplassa kuin on ikinä onnistunut. Olen eristäytynyt, kieltäytynyt menoista ja yrittänyt suojella itseä ja muita. Mutta kun koronan versio muuttui vielä herkemmin tarttuvaksi, oli sen välttäminen kerta kaikkisen mahdotonta.

Olin jo varautunut siihen, että kolmen rokotteenkin jälkeen voin vielä päätyä sairaalahoitoon sairastuttuani. Minusta tuntuu, että helpompi on kestää haasteet, kun sellaisiin on valmistautunut. Kun niin ei sitten käynytkään, tuntui tämä melkein voitolta - pienestä on ilot revittävä, ajattelin.

Korona tuntuu olevan jokaisella erilainen, ainakin jos sairastuneiden yksilöiden kokemuksia kuuntelee. Sairastin noin kaksi viikkoa ja itselläni se tuntui kuin tavallinen flunssa olisi kerrottu kahdella ja maustettu vielä hiukan erikoisilla mausteilla, oireilla, joita en normiflunssassa ole kokenut. Osa oudoista oireista varmasti liittyi MS-taudin heräämiseen, osa itse koronaan. Minun pelastukseni kaiken keskellä oli huikean hyvä ja osaava omalääkäri terveyskeskuksessa, jonka kanssa olimme jo aiemmin onnekseni ehtineet luoda toimivan hoitosuhteen. Hänellä on kokonaiskuva sairauksistani ja tämän vuoksi hän pystyi koko koronan ajan neuvomaan minua miten tulisi missäkin asiassa menetellä. Hän myös osasi konsultoida oikeissa kohtaa tarvittavia erikoislääkäreitä.

Tällä tavalla sosiaali- ja terveydenhuollon tulisikin aina toimia. Ainakin oman kokemukseni mukaan pitkäaikaissairailla ihmisillä tutun lääkärin kanssa asiat soljuvat hänen ymmärtäessään, miten mikäkin sairaus vaikuttaa toisiinsa ja kokonaisuuteen. Ennaltaehkäisimme omalääkärin kanssa monta asiaa, jotka olisivat johtaneet lopulta todennäköisesti sinne erikoissairaanhoidon päivystykseen. Mutta me ehdimme tässä prosessissa ensin. Näin ei todellakaan toki aina kaikkien oireiden kanssa voi tehdä, joskus korona vie vaan huonoon kuntoon, vaikka mitä tekisi.

Viikon päästä koronaoireiden loputtua alkoi kuitenkin MS-taudin pahenemisvaihe, josta edelleen toivun. Sitä ei pystynytkään millään tavalla ennakoimaan, se vyöryi yli, vaikka luulin pääseväni helpolla. Resilienssillä siis on jälleen käyttöä.

Hetken päästä tästä tilanteesta puhkesi sota ja saimme aivan hurjaa mittaluokkaa olevan uuden kriisin. Tästä asiasta on sanat vähissä. En olisi uskonut, että tällaista asiaakin täytyy pohtia tässä elämässä. Nyt tarvittaisiin neuvoja sota-ajan eläneiltä isovanhemmilta.

Ei tässä auta kuin mennä eteenpäin, tavalla tai toisella.

Mitä minä pelkään? Olen osa äärettömyyttä.
Olen osa kaikkeuden suurta voimaa,
yksinäinen maailma miljoonien maailmoiden parissa,
niinkuin ensi luokan tähti, joka sammuu viimeksi.
Riemu elää, riemu hengittää, riemu olla olemassa!
Riemu tuntea ajan jäisen-kylmänä valuvan suoniansa pitkin
ja kuunnella yön hiljaista virtaa
ja seisoa vuorella auringossa.
Käyskelen aurinkoa pitkin, seison auringolla,
en tiedä mistään muusta kuin auringosta.
Aika – muuntajatar, aika – hävittäjätär, aika – loihtijatar,
tuletko uusin juonin, tuhansin kavaluuksin tarjoamaan minulle olemassaolon
niinkuin pienen siemenen, niinkuin kehään kiertyneen käärmeen, niinkuin merellisen luodon?
Aika – sinä murhaajatar – väisty luotani!
Aurinko täyttää rintani suloisella hunajalla ääriä myöten
ja sanoo: kerran sammuvat kaikki tähdet,
mutta ne loistavat aina pelkoa vailla.

Södergran, Edith: Levottomia unia. Suomentanut Uuno Kailas.

FI2203228348
Blogipostaus on tehty Novartiksen taloudellisella tuella.

Curated Tags