Kuulumisia pitkästä aikaa
On vierähtänyt luvattoman pitkä aika siitä, kun viimeksi kirjoitin! Eli päivitettävää riittää.
MS-tautini on pysynyt melko hyvin ruodussa, lukuun ottamatta ajoittaista fatiikkia ja muun muassa puutumisoireita, jotka toisinaan ovat melko voimakkaita. Onneksi kuitenkin ohimeneviä, koputan tässä samalla puuta…
Sairastin long covidin, josta kirjoitan ehkä ihan oman postauksen. Koska long covid - long story!
Urheilun saralla on ollut enemmän vaikeuksia kuin voittoja, monen syyn lopputulemana. Tästäkin aiheesta myöhemmin enemmän.
Siinähän olikin jo pari teaseria tulevaan! :)
Olen edelleen kokopäivätyössä, tosin vaihdoin alkuvuodesta työpaikkaa. Olen ollut tosi tyytyväinen päätökseeni, nykyisen työpaikan arvot sopivat hyvin omiini. Nuo arvot myöskin näkyvät päivittäisessä toiminnassa, eivätkä ole vain kauniita sanoja firman nettisivuilla tai slide showssa, joka näytetään vuoden alussa ja vaipuu unohduksiin kesään mennessä. MS-tautiin kaikki ovat myös suhtautuneet tosi hyvin, olen pystynyt siitä ikään kuin sivulauseessa kertomaan, eikä se tunnu olevan mikään big deal kenellekään.
Oli kyllä jännä vaihtaa uuteen duuniin pandemian aikana, sillä aloitin kokonaan etänä. No, johan tässä oli etätyössä oltu jo pari vuotta, joten aika sujuvasti meni perehtyminen uusiin töihin myös kotoa käsin. Mulle etätyö on sopinut kyllä hyvin, tosiaan MS toi omat haasteensa keskittymiseen meluisassa avokonttorissa ja työviikko tuntui paljon raskaammalta kun aamulla piti kiireessä hoitaa kaikki lähtövalmistelut, koiran ulkoilutukset ja sitten se itse työmatkoihin menevä aika.
Etätyössä on helppo rytmittää työpäivä itselleen sopivaksi, lounastauon käytän joka päivä ainakin osittain koiran ulkoilutukseen. On rauha keskittyä ja pitää taukoja enemmän. Aamulla ja työpäivän päätteeksi ei tarvitse käyttää aikaa matkustamiseen, kummasti onkin tullut muutama tunti lisää aikaa arkipäiviin! Toki välillä on kiva nähdä työkavereita ihan livenä.
MS-tilaisuuksien puheenvuorotkin olen koronan takia pitänyt etänä, se on kyllä kurjaa kun ei näe yleisöä, eikä vuorovaikutus oikein toimi samalla tavalla ruudun takaa. Kynnys kysellä ja kommentoida on ymmärrettävästi kuulijoille korkeampi.
Suruakin on ollut, menetin molemmat Amerikanakitani melko lyhyen ajan sisällä ja vähän liian aikaisin ikänsä puolesta. Jotka mut tuntevat, tietävät että koirani ovat mulle kaikki kaikessa ja niiden hyvinvointi on prioriteetti numero yksi. Koiranomistajan tärkein ja samalla raskain päätös on kuitenkin luopua kun aika on, eikä pitkittää rakkaan ystävän kärsimystä itsekkäistä syistä. Viime syksy oli rankkaa aikaa kun viimeinen koirani lähti sateenkaaren tuolle puolen. Ensimmäistä kertaa kahteentoista vuoteen olin ilman koiraa. Koti, koko elämä tuntui tyhjältä ja tuli suorastaan identiteettikriisi. Elämäni oli kuitenkin rakentunut sen ympärille, että koirien tarpeet on huomioitu. Yhtäkkiä oli vähemmän velvollisuuksia ja enemmän vapaa-aikaa. Eikä se tuntunut yhtään hyvältä.
Alkuvuodesta kuitenkin tuli taas iloa ja menoa huusholliin kun pikkuinen Akitan pentu, Aiko saapui.
Hän on todella hauska ja HYVIN voimakastahtoinen persoona (kuten Akitan kuuluukin), ensimmäiset kuukaudet tuntui siltä kuin yrittäisin koulia jonkin villieläimen pentua. Nyt ollaan löydetty jo yhteinen sävel ja Aiko on alkanut nauttia rapsutuksista, sekä kuuntelemaan mitä pyydän, eikä yritä ainoastaan purra, riehua ja vastustaa. Aiko on kotona aina siellä missä olen ja osallistuu kaikkeen arjen toimintaan. Mainio tyyppi ja todella rakas!
Yksi muuttokin on mahtunut viimeiseen vuoteen. Ehkä tässä oli nyt pähkinänkuoressa tapahtumia ja kuulumisia, varmasti palaan moniin aiheisiin vielä omina kirjoituksinaan.
Tällä hetkellä heinäkuun helteet tuntuvat tuskalliselta, mutta siitä huolimatta ihanaa kesää kaikille!
Blogipostaus on tehty Novartiksen taloudellisella tuella
FI2207070496
Curated Tags