Ankeuttaja

Ankeuttaja

Mä luulen, että jokainen on tavannut tällaisen ankeuttaja ihmisen. Hänelle ei mikään kelpaa, kaikilla muilla on aina asiat on paremmin ja vain hän tietää, kuinka asiat tulee hoitaa oikein. Hän rutisee ja kitisee ja nauttii pahasta olossaan marinoitumisestaan. Sellainen henkilö on todellinen energiasyöppö, joka vie ympäriltään valon ja toivon.

Meissä sairastavissa on henkilöitä, jotka eivät hyväksy sairastumistaan. He saavat voimaa katkeruudestaan ja eivät tee elettäkään jatkaakseen eteenpäin. He istuvat uhrikruunu tiukasti päässään ja samalla ankeuttavat huolestuneen lähipiirinsäkkin elämän. 

Mä olin itse 16-vuotiaana 1990 MS-diagnoosin saadessani vihainen ja katkera. Kysyin uudestaan ja uudestaan kuuluisat: "Miksi juuri minä?!?" Onneksi olen luonteeltani kuitenkin positiivinen ja ratkaisukeskeinen ja löysin tavat miten voin jatkaa tukitoimien avulla elämääni. Onneksi silloin tuli myös pikkuhiljaa MS-taudin kulkua hidastavat lääkkeet tulivat markkinoille. Mun MS-tautiin ne ovat onneksi tehonneet ja kävelen vielä 33 sairastamisvuoden jälkeen. Se olisi ollut pitkä aika katkeruudessa vellomiseen.

Mä olen rakastanut neuroyhdistystoimintaa ja sen kautta olen löytänyt monta sydänystävää! Nyt kuitenkin viime vuosina toimintaan on tullut mukaan ihmisiä, joidenka mukaan vapaaehtoinen hallitus tekee kaiken väärin. Olemme yrittäneet muuttaa toimintaa vastaamaan heidän toiveitaan, mutta sekään ei ole riittänyt. 

Nyt mä en enää jaksa. Vuoden lopussa alan VAIN paikallisyhdistyksen jäseneksi, ilman mitään vapaaehtoistehtäviä. Mä olen kieltämättä haalinut niitä liikaa, joten stopin piti jossain vaiheessa tullakin. Nyt nuo kritisoijat saavat alkaa tehdä haluamaansa yhdistystoimintaa haluamallaan tavalla. Uusi alku, uusilla toimijoilla on hyväkin tapa uudistaa toimintaa. Mä en halua pilata elämääni yrittäessäni miellyttää ihmisiä, joista en edes pidä enää. Elämä on liian lyhyt siihen.

Nyt mulle jää aikaa oman elämän värityskirjan värittämiseen. Mun ei tarvitse valvoa öitä, kun pohdin yhdistyksen asioita. Mun aviomieskin sanoi, että meidän perheessä on iso musta ankeuttaja, joka vie meidän perheen hyvät energiat.

Irtipäästäminen tutusta ja turvallisesta yhdistystoiminnasta ei tule olemaan helppoa. Se on kuitenkin ollut osa elämääni vuodesta 1999, kun aloitin nuorten vapaaehtoisena vertaisohjaajana. Sitä työtä en ole tosin tehnyt enää vuosiin, koska olin toiminnanjohtaja 15-v.

Vapaaehtoistyön ei kuuluisi tuntua enää tältä ja siksi haluan aloittaa uuden luvun elämässäni. Neuroliiton toiminnassa kuitenkin vielä jatkan, koska se ei vie kaikkia energioitani.

Noista ystävistä onneksi ei tarvitse erota ja he eivät ankeuta mun elämää. Irtipäästäminen on toisaalta vapauttavaa. Tuntuu, kuin olisin ottanut ison jumissa olleen tulpan irti ja antanut pahan olon virrata pois sekä antaa auringon säteiden taas paistaa sieluuni.

Kun olin laitoskuntoutuksessa tutustuin maksuttomien Oiva-harjoitusmenetelmiin.
Suosittelen niitä lämpimästi, sillä jokaisen olisi hyvä edes joskus pysähtyä, ja kuunnella sisäistä ääntään. Mä olen saanut niistä apua. Toivottavasti sinäkin.

"Et voi uida kohti tuntematonta horisonttia niin kauan, kuin sinulla ei ole rohkeutta jättää taaksesi näköyhteys rannikkoon." 
- William Faulkner

Tämä teksti on kirjoitettu Novartiksen taloudellisella tuella.

FI2311070985